ILMATORJUNTAMUSEON ALUE

 

ULKOALUE

Ilmatorjuntamuseon laajalla ulkoalueella on nähtävissä alueilmatorjuntaohjuspatterin ItO-79:n tärkeintä kalustoa.

Ilmatorjuntaohjus 79 on Suomessa hankintavuoden mukaan annettu nimike neuvostoliittolaiselle ilmatorjuntaohjusjärjestelmälle S-125M1 Neva. Vientiversiosta käytettiin nimeä Petshora. Järjestelmän NATO- nimike on SAM-3 Goa. Kalustoa on Suomessa modernisoitu kaksi kertaa. ItO 79 on Suomen ensimmäinen aluetorjuntajärjestelmä. Se oli tarkoitettu ensisijassa keskikorkeuksissa ja korkealla lentävien maalien torjuntaan kaukaa. Järjestelmällä on myös hyvät matalatorjuntaominaisuudet. Ohjuspattereiden tehtävänä oli Helsingin suojaaminen. Osa yksiköistä oli sijoitettu kantalinnoitettuihin asemiin ja ne olivat melko suuressa valmiudessa. Myös pohjoisimman Suomen ilmatilan luvattoman käytön estämiseen varauduttiin. Patteriin kuului 175 henkilöä ja lähes 50 moottoriajoneuvoa.

Ulkoalueella on mm:

  • kolme ohjuslavettia,
  • maalinosoitustutkat ajoneuvoineen, P15, P18
  • tulenjohtotutka- ja johtokeskus,
  • latausauto,
  • ohjusten valmistelupaikka laitteineen,
  • ohjussäiliöitä.

Museon ulkoalueella on ohjusten lisäksi AN/TPS-1E maalinosoitustutka, raskaita tykkejä sekä ampumaleirillä käytetty maalilennokki lähtökatapultin päällä.